Salon Erotuomarikerho

www.salonek.net

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa

40-vuotishistoriikki

Sähköposti Tulosta PDF

Salon Erotuomarikerhon neljä vuosikymmentäkansikuva
-Harri Sulonen

Koko historiikki luettavissa myös PDF-muodossa (koko noin 17 megatavua).

----

Reilun pelin aikaa


Salon Erotuomarikerho täyttää 40 vuotta. On siis ansaitusti juhlan paikka.
Nykyinen johtokunta päätti ottaa juhlavuodesta irti kaiken mahdollisen. Se päätti normaalien käytäntöjen lisäksi, että kerhon menneistä vuosista kootaan kirja.
Hyvä niin.
Lähes kaikkien yhdistysten ja seurojen tekemisistä on koottu historiikki. Yleensä sen toteuttamista on odotettu 50 vuotta. Salon Erotuomarikerho otti kymmenen vuotta ennakkoa.
Päätöstä voi kuvailla onnistuneeksi. Nyt oli aika panna tarinat ensimmäistä kertaa kansien väliin.
Kerhon toimintakertomukset on kyllä koottu siististi ja säntillisesti kansioihin. Sihteerit ovat toden totta hallinneet heille läheiset asiansa. Mutta totuus on aina totuus. Edes suurella mielikuvituksella varustettu sihteeri ei kykene taikomaan taltioiduista dokumenteista ihmeitä: asialleen omistautuneen kerhon toiminta toistaa vuodesta toiseen itseään ja keskittyy olennaiseen.
Siis perusasioihin. Miten jalkapalloilun erotuomaritoiminta kerhon jäsenistön voimin on hoidettu mahdollisimman hyvin, ja miten kerho on järjestänyt parhaalla mahdollisella tavalla koulutuksen ja varainhankinnan tähän kaikkeen.
Tämän kaiken sihteerit ovat taltioineet kadehdittavan oivallisesti.
Kirjaan tarvitaan kuitenkin myös muistikuvia. Muistoja niiltä miehiltä ja naisilta, jotka ovat kulkeneet kerhon taipaleen ylä- ja alamäissä. Kun perustajajäsenistä vielä iso osa seuraa silmä tarkkana tapahtumia vihreän veran laidalla, vuosien tekemisiä oli juuri nyt eikä huomenna syytä merkata ylös.
Olen itse kirjoittanut Salon Palloilijoitten 30- ja 50-vuotiskirjat ja Salon Vilppaan 100-vuotisjuhlakirjan. Väitän, että Erotuomarikirja tuotti suurimmat haasteet.
Voiko perustajajäsen ja entinen puheenjohtaja edes kirjoittaa omasta kerhostaan?
Päätin että voi. Vaikka jättäydyin aikanaan sivun toiminnoista, olen kuitenkin aina elänyt tuomareitten mukana reilun pelin hengessä.
Kuka nyt omaa kerhoaan voisi hylätä!
Korostan ja alleviivaan kuitenkin, ettei kyseessä ole historiikki. Olen pyrkinyt kertomaan Salon Erotuomarikerhosta, sen pyyteettömistä jäsenistä ja erotuomaritoiminnoista yleensä.
Sellainen kirja voisi olla muhkeampikin kuin nyt käsissä oleva. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa.
Salon Erotuomarikerho kulkee omaa polkuaan sen verran vakaasti, että vielä tulee uusien kymmenvuotisjuhlien aika ja vielä tulee uusien kirjojen aika.
Ehkä tämä pikkuinen opus on se kuuluisa ensimmäinen puoliaika.

Salossa 29. syyskuuta 2015
Harri Sulonen
Salon Erotuomarikerhon kunniajäsen

----

Kerhomme jäsenistä
pidetään huolta

Salon Erotuomarikerhon johtokunta päätti muutamia vuosia sitten, että juhlavuonna 2015 kerhon historiasta ja toiminnasta kootaan yksiin kansiin juhlajulkaisu. Tämän historiikin toteuttamisesta on vastannut kerhomme kunniajäsen ja entinen puheenjohtaja Harri Sulonen. Haluan kiittää Harria ja kaikkia, jotka ovat omalla panoksellaan vaikuttaneet julkaisun toteuttamiseen.
Jalkapallon erotuomaritoiminta huipputasolla on kokenut suuren muutoksen erilaisten teknisten apuvälineiden esim. maaliviivateknologian, ”piippilippujen”, headsetien ja vapaapotkusprayn käyttöön otolla. Näistä apuvälineistä huoli­matta itse erotuomaritoiminnan pääperiaatteet ovat samanlaiset sarjatasosta riippumatta. Ne koostuvat sääntöjen tulkitsemisesta, pelin johtamisesta, hyvän fyysisen kunnon mahdollistamasta tilanneläheisyydestä, pelin hengen aistimisesta, pelin lukemisesta ja ennen kaikkea erilaisten ihmisten kanssa tehtävästä yhteistyöstä.
Erotuomari tekee kentällä päätöksiä sekunnin murto-osissa ilman hidastuksia, johtaa välillä uupuneessa ja kiihtyneessäkin tilassa olevia jopa eri kansallisuuksista tulevia pelaajia ja ottaa vastaan monesti asiatonta palautetta niin pelaajilta, toimihenkilöiltä kuin katsojilta. Tästä huolimatta erotuomaritoiminnassa on jotain, joka kiehtoo. Tunne onnistuneen ja etenkin haastavan suorituksen jälkeen on se, joka antaa mielihyvää. Erotuomaritoiminta antaa myös eväitä arkeen.
Se on erittäin hyvää vastapainoa opiskelu-, perhe- ja työelämälle.
Salon Erotuomarikerhon perustamisen ehkäpä päällimmäisenä ajatuksena vuonna 1975 oli paikallisten seurojen kustannusten hillitseminen. Tämä periaate pätee edelleen eli kerhomme yhtenä tärkeimpänä tehtävänä on huolehtia Salon alueen otteluista ja samalla tehdä yhteistyötä Salon alueen jalkapalloseurojen kanssa.
Toinen tärkeä tehtävä on kouluttaa ja kehittää salolaisia urallaan eteenpäin pyrkiviä erotuomareita piirin ja liiton ylempiin sarjoihin sekä mahdollisesti jopa kansainvälisille kentille asti. Lisäksi pyrimme pitämään samanhenkisestä jäsenistöstämme hyvää huolta ja järjestämään heille koulutuksen ohella aktiivista toimintaa esim. maaottelumatkoja ja kerhoiltoja.
Tänä päivänä kerhomme jäsenistö on sekoitus arvokasta kokemusta sekä intoa puhkuvaa nuoruutta. Ilahduttavaa on, että joukossamme on myös lahjakkaita ja aktiivisia tyttö- ja naiserotuomareita.
Haluan lausua lämpimät kiitokset kaikille entisille ja nykyisille kerhomme jäsenille. Teidän panoksellanne olemme vieneet ja viemme jatkossakin salolaista jalkapalloerotuomaritoimintaa eteenpäin. Kiitos Suomen Palloliitolle sekä SPL:n Turun Piirin toimijoille hyvästä yhteistyöstä.
Lisäksi haluan kiittää kerhomme tukijoita, yhteistyökumppaneita sekä tämän julkaisun ilmoittajia.

Mika Koskinen
Puheenjohtaja
Salon Erotuomarikerho

----

Tervehdys 40-vuotiaalle
Salon Erotuomarikerholle!

Erotuomarin rooli on kiistaton ja koskematon. Pillin vihellys on laki. Samoin se, että erotuomarin annetaan koskemattomana tehdä työtänsä. Olen aina ihaillut henkilökohtaisesti erotuomareita. Millä ihmeen ilveellä erotuomarit jaksavat kylmän rauhallisesti suorittaa tehtäväänsä? Ilman erotuomaria peli ei käynnisty, ­peliä ei ole – eikä tule.
Vastapainoksi me kaikki odotamme tuomareilta kaiken kattavaa koulutusta, asennetta ja kykyä elää tilanteesta toiseen – sujuvaa tuomarointia. Suomalaiset erotuomarit ovat korkeaa tasoa ja ymmärtävät sopivan pitkälle myös pieniä ylilyöntejä. Tavoitteenahan on aina vuoropuhelu kaikkien pelin osapuolien kanssa. Nyt en tarkoita rasismiin liittyviä asioita, siihen ei ole kuin nollatoleranssi, siis nollatoleranssi!
Oma legendani on Georg Krutelew, joka omalla persoonallaan sai pelaajien hyväksynnän vaikka joskus joku vihellys ujelsi pieleenkin. Kaipaan häntä ja hänen persoonallisuuttaan, hän poistui keskuudestamme lokakuussa 2008. Ikävä on.
Salon Erotuomarikerho täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Pyöreitä vuosia juhlitaan marraskuussa ja The Only and One Harri Sulonen on tehnyt kerhosta historiikin.
Haluan onnitella lämpimästi Salon Erotuomarikerhoa suomalaisen jalkapalloperheen puolesta kaikista näistä saavutuksista ja työstänne erotuomarien eteen, sanalla sanoen myös itse pelin kehittämisen eteen. Kerhon alue ulottuu Salosta Perniöön ja Somerolle, kimppaduuni Turun Erotuomarikerhon kanssa on jokapäiväistä.
Salon Erotuomarikerho on kasvattanut tämän hetken valioerotuomareihin Petteri Karin ja Mikko Leinon. Menneinä vuosina pääsarjassa ovat vaikuttaneet perustajajäsen Taisto Mäkelä, Jouni Lehtiranta, joka myös on nykyinen kunnia­puheenjohtaja, Mikko Vuorela ja Mika Koskinen. Avustavina ovat Liigassa toimineet Niko Aalto ja edelleen huippuavustava Veli-Matti Leppänen. Naistuomarit ovat myös kovaa kamaa. Lotta Vuorio ja Laura Koskinen avustavat Naisten Liigaa.
Salon Erotuomarikerhoa kuvaavat hyvin laadukas koulutus ja erinomainen ­tarkkailutoiminta. Nämä asiat takaavat sen, että lupaavia erotuomareita saadaan liiton sarjoihin ja jopa kansainvälisille kentille. Kerho toimii myös kasvattaja­kerhona, sillä monet lahjakkaat erotuomarit vaihtavat paikkakuntaa opiskelujen ja elämän eteen tuomien vaihtelujen seurauksena. Salon Erotuomarikerho pitää huolta Salon alueen otteluista, mutta totta kai huolenpito ulottuu alueen ulko­puolellekin.
Olen ylpeä ja kiitollinen suomalaisen futisväen puolesta Salon Erotuomarikerhon neljästä vuosikymmenestä ja samalla toivotan Kaikkea Hyvää eteenpäin!

Pertti Alaja
Puheenjohtaja
Suomen Palloliitto

Viimeksi päivitetty 12.12.2015 11:15  
Mainospalkki

Tulevat tapahtumat

Kirjautuminen